Blogi


Muistetaan hengittää!

Tunnilla kuulen joskus ystävällisiä naurahduksia, kun muistutan ryhmäläisiä hengittämisestä. Eihän kukaan pysty tekemään mitään, jos ei hengitä. Ei niin, mutta usein käy myös niin, kun liikaa alamme pinnistelemään tai ajatuksemme lähtevät jonnekin omille teilleen, saattaa olla ettemme keskity hengittämiseemme, tai ainakaan sen rauhoittamiseen, mitä usein tunneilla myös harjoittelemme.Tietyissä asennoissa näkee, että leukapielet kireänä tai rystyset…

Mikä ihmeen oksitosiini?

Oksitosiini eli tuttavallisemmin rakkaushormooni tupsahtelee aina silloin tällöin julkisuuteen eri yhteyksissä. Tämän mielihyvä hormoonin kerrotaan muokkaavan ihmisen käytöstä monissa sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa. Miten tämä sitten liittyy stressiin ja ahdistukseen? Siten, että oksitosiini on kehon oma stressirohto ja se laskee ahdistusta sekä verenpainetta. Aina lähellä ei ole ketään, jota halaisi, mutta koskettamisen tuomasta mielihyvästä voi nauttia myös…

Pienetkin toiveet ja haaveet kalenteriin

Tämän kevään aikana olen saanut vetää useamman taidetyöpajan, jossa erilaisten taidemenetelmien ja taiteiden välisten siirtymien kautta osallistujat ovat voineet samaan aikaan sekä heittäytyä löytämään, että pysähtyä vain tekemään ilman minkäänlaisia tavoitteita. Sitähän itse kutsun usein leikkisästi vaikeimmaksi osaksi, että vain irrotettaisiin kaikista tavoitteista, ja hetken aikaa vain katsottaisiin mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Aina taiteen…

Jokainen ansaitsee parempaa palautumista

Ihmisen hyvinvointi muodostuu monesta tekijästä ja yksi vaikuttava seikka on, kuinka hyvin palaudumme arjesta ja sen haasteista. Olen saanut työskennellä työurani aikana ihmisten kanssa ja työssäni eri organisaatioissa olen nähnyt tasapainon vaikutuksen työ- ja ihmisen muuhunkin hyvinvointiin. Viime vuosina kiire ja eräänlainen hallitsemattomuuden tunne on tuntunut kasvaneen suomalaisessakin työelämässä ja se antoi minulle kipinän työkalujen…

Tilaa blogini uusimmat tekstit sähköpostiisi


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s